torstai 4. elokuuta 2016

A piece of me

Kesä ja ihana vapauden tunne ovat melkein ohi. Paluu arkeen alkaa häämöttää ja koulun penkki kutsua. Kaikki tämä tuntuu vangitsevalta, ikään kuin jalkaan sidotulta painolta. Siksipä päätin antaa uusien tuulien puhaltaa ja pitkän tauon jälkeen palata blogimaailmaan, tosin uuden ja todennäköisesti hyvin sekavan blogin merkeissä.

Tiedän, että monet eivät tykkää lukea blogeja joissa on tavallaan monta aihetta, mutta siitä vielä enemmän innostuneena päätin tämän touhun aloittaa. Jos aikeitani aiheen suhteen pitäisi lyhyesti kuvailla, tekisin sen sanoilla minun elämäni. Sitä tässä blogissa pääsee seuraamaan, kaikkine alakategorioineen. Ja mikä tärkeintä, teen tätä itseni vuoksi, en niinkään seuraajien.

Lyhyt esittely minusta lienee siis paikallaan että päästään alkuun...

Nimeni on Jenna, täytin nyt kesällä juuri 18 ja asun Varsinais-Suomessa perheeni kanssa. Perheeseen kuuluu myös karvaiset elukat, sekarotuinen koira ja kääpiöluppakani. Harrastan ratsastusta ja käyn säännöllisesti vuokraponillani ratsastamassa. Nautin myös valokuvaamisesta, mutta se on jäänyt vähän taka-alalle kameran objektiivin rikkoutuessa. Opiskelua lukiossa takana kaksi vuotta eli abivuosi ja kirjoitukset häämöttää. Ystävät ovat tärkeitä, mutta ehkä jopa liian usein vetäydyn omiin oloihini. Elämässäni on käynnissä melko sekava ajanjakso, jonka päättymistä en oikeasti malta odottaa. Pääni on jatkuvasti pyörällä - eikä mitenkään hyvällä tavalla - ympärilläni tapahtuvista ei-niin-kivoista asioista. Mutta se siitä, niistä tullaan kuulemaan myöhemminkin vielä.

Avatakseni blogin nimeä hieman, oli se oikeastaan melko impulsiivinen päätös. Alettuani ajatella jotain minua tai elämääni kuvaavaa nimeä tuli mieleeni Stuck in tomorrow. Syy miksi siihen päädyin on se, että koen eläväni tässä ahdistavassa ajanjaksossa aina tulevaisuudessa ajatellen "sitten kun" tai "vielä joku päivä". Uskon tämän myös näkyvän blogin sisällössä, sillä huomaan haaveilevani paljon. Se on sinänsä hassua, sillä olen aina ajatellut olevani enemmän jalat maassa -tyyppiä. Monen asian summana kai olen muuttunut.

Toivottavasti tämä lähtee hyvin alkuun ja jos ei muuta niin helpottaa omaa elämääni. Tervetuloa seuraamaan jos kiinnostuit!